Tarinaa alkutaipaleelta..

Oli lämmin ja kesäinen elokuun lauantai-ilta. Keskelle pihaa oli CountryRock-yhtye  Still kantanut soittimensa ja laitteli kamojaan soittokuntoon. Aurinko paahtoi Peltolan tilan pihamaalle kerääntyneitä ystäviä, jotka asiaan kuuluvin virvokkein olivat kerääntyneet nauttimaan musiikista ja toistensa seurasta. Monilla oli viltit mukanaan ja picnik-korien sisältö aseteltiin kauniisti viltin keskelle.

Still- yhtyeen laulaja/kitaristi Riku-Sippo, joka oli samana kesänä ottanut tilan vetovastuun vanhemmiltaan, käveli vieraidensa joukossa jutustelemassa mukavia ja toivotti jokaisen henkilökohtaisesti tervetulleeksi bändin ”treeneihin”. Pihalle oli kerääntynyt yli sata bändin ystävää viihtymään ja viettämään iltaa, kun puskaradiossa oli ilmoitettu, että tänä lauantaina olisi avoimet ulkotreenit ja omat eväät kannattaisi ottaa mukaan.

Soitto alkoi. Fantasy, No Rush, See You Again, Superstar ja moni muu kappale soi kolmetuntisen treenin aikana ja osa väestä intoutui tanssimaan tilan traktorin lavalla. Raikuntietä ajavat autot pysähtelivät tai ajoivat miltei ojaan ihmetellessään tapahtumia normaalisti niin rauhallisen maatilan pihamaalla. Jotkut soutivat Raikunjärven toiselta puolelta rantasaunan luo ja kuuntelivat musiikkia sieltä. Miltei kaikki naapurit parin kilometrin säteeltä saapuivat myös paikalle ja liittyivät yhteiseen ilonpitoon.

Tänä iltana sai alkunsa CountryRock-musiikkiin keskittyvä Raikku Rokkaa ja Rakastaa-festivaali, jota alkuun vietettiin pienemmässä kaveripiirissä joka toinen vuosi, mutta vuodesta 2015 alkaen joka vuosi. Vuodesta 2015 lähtien tapahtumasta tehtiin myös julkinen niin, että kaikki CountryRockin ystävät pääsisivät nauttimaan tuosta samasta tunnelmasta kuin silloin…

JL

 

 

Aiemmat R3-festivaalit:

19.-20.8.2016   Ile Kallio Big Rock Band, Heikki Silvennoinen, Huojuva Lato, Sorrowhearts, Straight Rye Band, Electric Beat Orgy, Coversion, Ingelius Flamelight, Still.

21.-22.8.2015   Jussi Syren & The Groundbreakers, Jere Ijäs, Esa Nummela, The Luxury Liner Quintet feat. Janne Kaunisto, Sorrowhearts, Blues Q, Tristan Lumme, Kytles, Still.

23.8.2014   Sorrowhearts, Root Mood, Lemuria, Hunters, Kytles, Still.

24.8.2013  Sorrowhearts, Blues Q, Rautakaupan Miehet, Kytles, Still.  

13.8.2011   Sorrowhearts, JRRO Band, Hunters, Rautakaupan Miehet, Still.

15.8.2009   Riemudivisioona, Lucky Sewen, Rautakaupan Miehet, Objective Moon, Muistikuva, Still. 

25.8.2007   Lucky Sewen, Hunters, Club Houdini, Still.

13.8.2005   Nume, Lost Madison, Feiled Duo, Kayah, Still.