GALLERIA

Tarinaa alkutaipaleelta..

R3 on saanut alkunsa tilan isännän ja yhtyeen Still kesäisistä bänditreeneistä. Palataanpa ajassa taaksepäin erääseen lämpimään ja kesäiseen elokuun lauantai-iltaan.

Country rockia soittava Still on kantanut soittimensa keskelle Peltolan tilan pihaa. Bändin viritellessä soittimia soittokuntoon, paikalle kerääntynyt ystäväpiiri voi tuntea elokuisen auringonpaahteen asetellessaan piknik-koreja ja vilttejä maahan. Musiikki, ystävät, maalaistunnelma & maittavat eväät. R3-festival oli saanut alkunsa.

Still:n laulaja ja kitaristi Riku-Sippo, joka oli ottanut maatilan vetovastuun vanhemmiltaan samana kesänä, kierteli vieraiden joukossa ja puhui mukavia. Hän toivotti jokaisen vieraan tervetulleeksi bändin avoimiin treeneihin. Pihamaalle oli kertynyt yli sata bändin ystävää ja tuttavaa. He olivat tehneet päätöksen tulla paikalle viihtymään ja viettämään iltaa kuultuaan puskaradiosta, että Still:n seuraavat lauantaitreenit olisivat avoimet ja, että eväitä kannattaisi pakata mukaan.

Soitto alkoi. Fantasy, No Rush, See You Again, Superstar ja monta muuta kappaletta kuultiin kolmituntisen treenin aikana. Musiikki innosti osan väestä tanssimaan tilan traktorin lavalla. Musiikin äänet kantautuivat pitkälle. Raikuntietä ajavat autot pysähtelivät, osa kuskeista oikaisi ojan poikki ihmetellessään tavallisesti niin rauhallisen maatilan pihamaan tapahtumia. Raikunjärven vastapuolelta ihmiset soutivat tilan rantasaunan nurkille ja kuuntelivat musiikkia sieltä. Myös miltei kaikki naapurit parin kilometrin säteeltä saapuivat paikalle ja liittyivät yhteiseen illanviettoon.

Sinä iltana alkunsa sai country rockiin keskittyvä Raikku Rokkaa ja Rakastaa –festivaali. Pienemmän kaveriporukan kesken joka toinen vuosi vietettävä festivaali muuttui jokavuotiseksi ja julkiseksi vuonna 2015. Tästä lähtien kaikki country rockin ystävät pääsisivät nauttimaan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja laadukkaasta musiikista.

-JL

Aiemmat R3-festivaalit:

  • 16.-17.8.2019 - Fork, Broadcast, Sami Saari, Hillary Klug (US), Petteri Sariola, Joshua James & Three Amigos (US), Horsepower, Sorrowhearts, Gulf Stream Riders, Esa Nummela & Jere Ijäs, Sauerkraut7, Uncle John Duo, Honky Tonk Hobos, Tristan Lumme, Irjala, Still.
  • 17.-18.8.2018 - Erja Lyytinen, Broadcast, Sonja Lumme, Whistle Bait, Esa Nummela, Tim Creole & Hot Rods, Larry Peninsula, Electric Beat Orgy, Acoustix, Sauerkraut7, Still.
  • 18.-19.8.2017 - Mikko Kuustonen, Hoedown & Joshua James, Jussi Syren & The Groundbreakers, Hillel Tokazier, Three Decades, Roamin’ Street Band, Irjala, The Ghost Of Bruce And The E Street Band, Uncle John Band, Still.
  • 19.-20.8.2016 - Ile Kallio Big Rock Band, Heikki Silvennoinen, Huojuva Lato, Sorrowhearts, Straight Rye Band, Electric Beat Orgy, Coversion, Ingelius Flamelight, Still.
  • 21.-22.8.2015 - Jussi Syren & The Groundbreakers, Jere Ijäs, Esa Nummela, The Luxury Liner Quintet feat. Janne Kaunisto, Sorrowhearts, Blues Q, Tristan Lumme, Kytles, Still.
  • 23.8.2014 - Sorrowhearts, Root Mood, Lemuria, Hunters, Kytles, Still.
  • 24.8.2013 - Sorrowhearts, Blues Q, Rautakaupan Miehet, Kytles, Still.
  • 13.8.2011 - Sorrowhearts, JRRO Band, Hunters, Rautakaupan Miehet, Still.
  • 15.8.2009 - Riemudivisioona, Lucky Sewen, Rautakaupan Miehet, Objective Moon, Muistikuva, Still.
  • 25.8.2007 - Lucky Sewen, Hunters, Club Houdini, Still.
  • 13.8.2005 - Nume, Lost Madison, Feiled Duo, Kayah, Still.