GALLERIA

Tarinaa alkutaipaleelta..

R3 on saanut alkunsa tilan isännän ja yhtyeen Still kesäisistä bänditreeneistä. Palataanpa ajassa taaksepäin erääseen lämpimään ja kesäiseen elokuun lauantai-iltaan.

Country rockia soittava Still on kantanut soittimensa keskelle Peltolan tilan pihaa. Bändin viritellessä soittimia soittokuntoon, paikalle kerääntynyt ystäväpiiri voi tuntea elokuisen auringonpaahteen asetellessaan piknik-koreja ja vilttejä maahan. Musiikki, ystävät, maalaistunnelma & maittavat eväät. R3-festival oli saanut alkunsa.

Still:n laulaja ja kitaristi Riku-Sippo, joka oli ottanut maatilan vetovastuun vanhemmiltaan samana kesänä, kierteli vieraiden joukossa ja puhui mukavia. Hän toivotti jokaisen vieraan tervetulleeksi bändin avoimiin treeneihin. Pihamaalle oli kertynyt yli sata bändin ystävää ja tuttavaa. He olivat tehneet päätöksen tulla paikalle viihtymään ja viettämään iltaa kuultuaan puskaradiosta, että Still:n seuraavat lauantaitreenit olisivat avoimet ja, että eväitä kannattaisi pakata mukaan.

Soitto alkoi. Fantasy, No Rush, See You Again, Superstar ja monta muuta kappaletta kuultiin kolmituntisen treenin aikana. Musiikki innosti osan väestä tanssimaan tilan traktorin lavalla. Musiikin äänet kantautuivat pitkälle. Raikuntietä ajavat autot pysähtelivät, osa kuskeista oikaisi ojan poikki ihmetellessään tavallisesti niin rauhallisen maatilan pihamaan tapahtumia. Raikunjärven vastapuolelta ihmiset soutivat tilan rantasaunan nurkille ja kuuntelivat musiikkia sieltä. Myös miltei kaikki naapurit parin kilometrin säteeltä saapuivat paikalle ja liittyivät yhteiseen illanviettoon.

Sinä iltana alkunsa sai country rockiin keskittyvä Raikku Rokkaa ja Rakastaa –festivaali. Pienemmän kaveriporukan kesken joka toinen vuosi vietettävä festivaali muuttui jokavuotiseksi ja julkiseksi vuonna 2015. Tästä lähtien kaikki country rockin ystävät pääsisivät nauttimaan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja laadukkaasta musiikista.

-JL

Aiemmat R3-festivaalit

17.–18.8.2023 The Finnish Highwaymen, J. Karjalainen, Hoedown, Jykä Sirainen Bourbon Jam, Sorrowhearts, Irjala, Self Risin' flour, Stenari, Still, Anssi Kela, Soulmiehet – Sami Saari ja Jussu pöyhönen, Creek Road Eleven, Sauerkraut7, S4kua, Gulf Stream Riders

16.–17.8.2019 Fork, Broadcast, Sami Saari, Hillary Klug (US), Petteri Sariola, Joshua James & Three Amigos (US), Horsepower, Sorrowhearts, Gulf Stream Riders, Esa Nummela & Jere Ijäs, Sauerkraut7, Uncle John Duo, Honky Tonk Hobos, Tristan Lumme, Irjala, Still

17.–18.8.2018 Erja Lyytinen, Broadcast, Sonja Lumme, Whistle Bait, Esa Nummela, Tim Creole & Hot Rods, Larry Peninsula, Electric Beat Orgy, Acoustix, Sauerkraut7, Still

18.–19.8.2017 Mikko Kuustonen, Hoedown & Joshua James, Jussi Syren & The Groundbreakers, Hillel Tokazier, Three Decades, Roamin’ Street Band, Irjala, The Ghost Of Bruce And The E Street Band, Uncle John Band, Still

19.–20.8.2016 Ile Kallio Big Rock Band, Heikki Silvennoinen, Huojuva Lato, Sorrowhearts, Straight Rye Band, Electric Beat Orgy, Coversion, Ingelius Flamelight, Still

21.–22.8.2015 Jussi Syren & The Groundbreakers, Jere Ijäs, Esa Nummela, The Luxury Liner Quintet feat. Janne Kaunisto, Sorrowhearts, Blues Q, Tristan Lumme, Kytles, Still

23.8.2014 Sorrowhearts, Root Mood, Lemuria, Hunters, Kytles, Still.

24.8.2013 Sorrowhearts, Blues Q, Rautakaupan Miehet, Kytles, Still.

13.8.2011 Sorrowhearts, JRRO Band, Hunters, Rautakaupan Miehet, Still.

15.8.2009 Riemudivisioona, Lucky Sewen, Rautakaupan Miehet, Objective Moon, Muistikuva, Still.

25.8.2007 Lucky Sewen, Hunters, Club Houdini, Still.

13.8.2005 Nume, Lost Madison, Feiled Duo, Kayah, Still.